Tienpäällä taas...

Siitä on suunnilleen kaksi vuotta aikaa. Eräänä kauniina kevätpäivänä ihmiskuntaa alkoi ravistella pienen pieni virus ja laittoi koko maailman polvilleen. Sitä eivät tehneet isot aseet, sitä eivät tehneet poliittiset päättäjät eikä siihen oikein oltu osattu varautua.

Minunkin kohdallani yksi päivä sotki tai oikeammin siivosi koko kalenterin. Yksi kerrallaan alkoi tulla rukseja sovittujen tapaamisten päälle. Samana päivänä huomasin, että minulle ei jäänyt mitään.

Pikkuhiljaa alkoi tulla mahdollisuuksia opetella etäyhteyksiä. Tuossa lauseessa ehdottomasti paino sanalla opetella. Tuntui, ettei tällaista ihmisten kesken tehtävää työtä pysty hallitsemaan koneen välityksellä. Mutta niinpä siihenkin vain oppi ja siihen tottui. Eikä se lopulta tuntunut edes kovin hankalalta. Toki oli myös asiakkaita, jotka eivät, monestakin syystä, halunneet etäyhteyttä ja sekin on ihan suotavaa.

Niin kaksi pitkää vuotta tuo pienen pieni viheliäinen virus on pitänyt meitä kaikkia otteessaan. Rajoittanut elämää, hankaloittanut elämää, mutta nyt jo voi sanoa, että antanut elämään myös paljon uudenlaista sisältöä. Ihan pienetkin asiat voi tuntua suurilta.

Olin yhtenä päivänä kahvilla erään kauppakeskuksen kahvilassa. Vieressäni istui vanhempi pariskunta ja he juttelivat toisilleen, hymyilivät, katsoivat toisiinsa, välillä nauroivat ja hetken päästä olivat taas todella vakavia. Juttua jatkui pitkään ja välillä tuntui, että he huomaavat minun katselemiseni. En ollut kiinnostunut siitä, mistä he juttelivat, vaan olin kiinnostunut siitä, millaisia ilmeitä heillä oli. Vieraiden ihmisten ilmeitä, muitakin kuin silmien ilmeet maskin takaa. Miten ihmeelliseltä se tuntuikaan muutaman vuoden jälkeen. Ihmeitä, suuria ihmeitä, joihin ei ehkä arjessa niin tule kiinnitetyksi huomiota. Tai siis siinä entisessä normaalissa arjessa.

Nytkö jo olisi aika hengähtää? Hengähtää viruskurimuksesta. Edes hetkeksi. Opetella niin tutuksi tullutta uutta normaalia. Minä ainakin pääsin sitä tänään kokemaan. Vanhaa, mutta ehkä mielessä niin uutta. Pääsin pitämään pitkän tauon jälkeen mielenkiintoisen keskustelun ihmisen elämästä, Siitä mistä ollaan tultu, miksi ollaan tässä ja mihin ollaan menossa. Miksi ei ole isoin sana vaan Miten!!!